Suodatusperuste:
Poista kaikkiKäymälät erottelevista, polttaviin ja pakastaviin. Tutustu Separettin monipuolisiin käymäläratkaisuihin ja löydä sinulle sopivin vaihtoehto.
Kunnalliset määräykset
Kunnilla on käymälälannan, virtsan ja virtsaa sisältävän huuhteluveden käsittelyä koskevia määräyksiä. Määräykset voivat vaihdella kunnittain, koska ne perustuvat paikallisiin ympäristöoloihin. Käymälälantaa koskevien määräysten tarkoitus on estää tauteja aiheuttavien bakteerien leviäminen käymälän tai käymäläjätekompostorin ulkopuolelle. Määräyksissä on siksi vaatimuksia säilytysastian pohjan tiiveydestä ja siitä, että aineksen saa levittää ulos aikaisintaan 12 kuukauden kuluttua viimeisimmästä täytöstä. Virtsan saa yleensä levittää oman tontin kasveille, mutta joissakin kunnissa virtsan levitys on kiellettyä. Joissakin kunnissa virtsan levityslupa määräytyy tontin koon mukaan.
Ota yhteyttä käymälän käyttökunnan ympäristö- ja terveysviranomaisiin tai vastaaviin, jotta osaat valita käymälän, jonka käyttö on sallittua juuri sinun mökkipaikkakunnallasi. Monet kunnat esittelevät nämä määräykset kotisivuillaan. Kunnan ympäristölautakunta määrää, mitä saat ja mitä et saa tehdä. Käymäläjätteen käsittelystä on tehtävä selvitys, joka on tarvittaessa voitava esittää tarkastusta tekevälle ympäristöviranomaiselle. Käytännössä seuraavat asiat on huomioitava kuivakäymälää ja jätteen käsittelytapaa valittaessa:
– Käymälän on täytettävä paikalla voimassa oleva ympäristösuojataso.
– Se on mitoitettava viiden hengen ympärivuotiseen käyttöön, vaikka kyse olisi vain vapaa-ajan asunnosta.
– Ratkaisu pitää täydentää jollain harmaaveden (pesu-, astianpesu- ja pyykinpesuvedet) käsittelyjärjestelmällä.
Huomaa, että monet kunnat ovat jo lopettaneet käymälöiden tyhjennystoiminnan ja monet ovat aikeissa lopettaa sen. Tarkista, mikä tilanne on sinun mökkipaikkakunnallasi.
Riittävästi tilaa
Jos käymälätilan alapuolella tai muutaman metrin päässä siitä on tilaa, mahdollisten vaihtoehtojen määrä kasvaa. Siksi käymälävalinta kannattaa tehdä varhaisessa vaiheessa, jos olet vasta rakentamassa tai korjausaikeissa. Lattian alla olevaa tilaa voidaan käyttää lahottamistilana tai sinne voidaan sijoittaa säiliö käymälälannan keräämiseksi ulkona kompostointia varten. Varmista, että tila riittää valitsemasi ratkaisun toteuttamiseen.
Vaivattomuus, hoito ja kustannukset
Pohdi, kuinka vaivattoman käymälän haluat. Pitääkö sen olla kuin kotona, vai riittäisikö vähän yksinkertaisempi vaihtoehto? Paljonko työtä olet valmis tekemään käymälän hoitamiseksi? Pystytkö itse hoitamaan kuivakäymälän käymälälannan käsittelyn sekä kompostoinnin ja virtsan levityksen, vai tyhjennätkö mieluummin polttavan käymälän tuhka-astian? Entä kuinka paljon käymälä saisi maksaa? Vaihtoehtoja on paljon, edullisimmat saat muutamalla sadalla eurolla, mutta myös huomattavasti kalliimpia ratkai- suja on tarjolla. Mitä vaivattomamman käymälän haluat ja mitä vähemmän haluat käyttää aikaa sen hoitoon, sitä kalliimmaksi sen hankinta ja käyttö tulevat. Kalliimpienkin kuivakäymälöiden kokonaiskustannukset ovat silti hyvin kohtuullisia verrattuna umpisäiliöjärjestelmän asennus- ja tyhjennyskuluihin. Asennettaessa vesivessa kunnallisen jätevesiverkoston ulkopuolelle vaaditaan myös mustan veden käsittelyyn soveltuva järjestelmä.